![]()
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kakkua SM-hopeamitalisti Olli Järvisen koneeseen 07.05.2009Itsensä hirmuiseen mitalivireeseen kaudella 2008-2009 virittänyt Olli Järvinen voitti 9-pallon SM-hopeaa 60-vuotiaissa 02.05.2009. Tasan kaksi kuukautta aiemmin Pyhäjärven Siimaseura ry:n kotisalilla juhlittiin jo Ollin MN60-sarjassa voittamaa 8-pallon SM-pronssia, mutta nyt mitaliputken jatkuessa oli taas aihetta juhlaan ja myös siihen viime kerralla luvattuun kakkuun. Virallisena kakkuvastaavana toimi Minna Sorri, kahvia SM-kakkoselle sai kunnian tarjoilla puheenjohtaja Timo Leskinen ja muun juhlaväen paikalle kutsui Mika Salonen. Kaikki halukkaat eivät ennättäneet keskellä viikkoa ja lyhyellä varoitusajalla järjestettyihin juhlallisuuksiin, mutta onnitteluja Ollille sateli muutenkin. Olli Järvinen parttirallilla SM-mitaleille!Onnittelut olivatkin täysin aiheellisia, sillä Tampereen Pool Gardenissa 02.05.2009 käydyssä MN60-sarjan 9-pallon SM-kilpailussa Olli Järvinen pelasi itsensä hopealle loistavalla tavalla. Päivä alkoi vapaatiketillä toiselle kierrokselle ja mallikkaalla 5-0-voitolla Jorma Loukiaisesta. Siimaseuran kautta kisapaikalle saapuneen siimaseuralaisen reitin varrelle mahtui myös yksi häviö. Nimittäin seuraavassa ottelussa, jonka voittaja pääsi mitaleille, Olli pussitti valtaosan palloista, mutta löi ohi kolme ysiä, yhden seiskan ja yhden kuutosen. Hyvin pitkät ratkaisupallot pussittanut Heikki Lähteenmäki voitti 5-1. Hän saavutti lopulta SM-pronssia. Seuraavassa ottelussa katsottiin, halusiko Olli Järvinen mitaleille vai kotimatkalle. Hän oli selkä seinää vastaan, mutta näytti olevansa kovan luokan tekijä! Hävinneiden puolella vastaan tullut helsinkiläinen Lars Fransman oli täysin aseeton Järvistä vastaan. Olli teki loppuun kaksi parttia putkeen ja voitti 5-1. Olipahan näytös, sen saivat todeta katsomosta myös Mika Salonen ja kaimansa otteluita seuraamaan saapunut Matti "Masa" Järvinen. Itse asiassa Olli-shown päätyttyä yleisössä pohdittiin oikein porukalla, kuka tuo tuollainen Järvinen oikein olikaan ja oliko kyseessä MN50-sarjan SM-mitaleita aiemmin rohmunnut Pauli Järvinen tai hänen veljensä... Ei, Siimaseuran Ollihan se siellä! Semifinaalissa vantaalainen Veli-Matti Ahia hävisi 3-5 tarkasti pusittaneelle Järvisen Ollille, joka otti finaalipaikan todella näyttävällä ja vaikealla ylilyöntiysikyydillä! SM-finaalissa 8-pallon Suomen mestaruudenkin voittanut Pekka Kolari pelasi tuplamestariksi 6-3-voitollaan, joten Olli Järviselle SM-hopea! Kaikille tuntematonta 6-palloa nelinpelinäVieraita kutsuessaan Mika Salonen muisti joskus jutelleensa 6-pallosta Nokian Biljardi ry:n Olavi Virran kanssa. Kilpailunjohtajana toiminut Salonen perehtyi nyt hieman tämän nopeatempoisen pelin sääntöihin, sovelsi niitä hieman ja leipoi kahdestatoista pelaajasta kuusi mahdollisimman tasaväkistä paria. Näillä eväillä ja täytekakun voimalla pelattiin leikkimielinen parikilpailu. 6-palloa pelattiin pitkälti niin kuin 9-palloakin. Push out ja kolmen peräkkäisen virheen sääntö olivat käytössä, kuten myös se, että kuutosen aloituksesta pussittamalla voitti erän. Pakassa ykkönen laitettiin kärkipalloksi ja vihreä kuula takarivin keskimmäiseksi. Safety- eli turvapeli oli kiellettyä, siitä rangaistiin virheellä ja käsipallolla. Itselleen sai jemmata mielin määrin. Käsipallo lyötiin aina aloituslinjan takaa. Kaikki lattialle lentäneet kohdepallot spotattiin, seurauksena virhe ja käsipallo. Mutta vain kuutonen spotattiin, jos se säkitettiin virheellisesti. Jos pelaajalla oli käsipallo viivan takaa ja pienin kohdepallo oli myös viivan takana, kohdepallo spotattiin. Palloja ei tarvinnut maalata, joten pelit käyntiin... SM-hopeamitalisti Olli Järvinen sai parikseen yhden uusimmista siimaseuralaisista, Juha-Pekka Virtasen. Pareina pelasivat myös siimaseuralaiset Viljami Marjomäki ja Sami Saariaho sekä Timo Leskinen ja Markus Palosaari. Parikisoihin erikoistunut Minna Sorri tuuletteli onnistumisia yhdessä Mika Salosen kanssa. Niin ikään Janne Forsman, yksi Pyhäjärven Siimaseuran kuudesta osakkaasta, ehti kaikkien iloksi paikalle ja pelasi Juha Ilorannan kaverina. Vielä kilpailupäivän iltana laskeskeltiin, että tasaisen kilpailun voittoon olisivat porhaltaneet siimaseuralainen Hannu Mikkola ja hallitseva Pirkanmaan straight pool -mestari Marko Salonen. Mutta näin ei käynytkään, joten Siimaseuran oma rallimies ei kaasutellutkaan voittoon myös uransa toisessa pallorallissa vaan kakkossijalle, kuten kesäkuussa tehty tarkempi jälkiselvittely osoitti. Lopputuloksia oli tulkittu kilpailukaavion logiikan vastaisesti. Neljä parasta paria päätyivät samaan otteluvoittomäärään. Näistä kahdella parhaalla parilla oli kaksi voittoa näiden neljän kärkiparin keskinäisistä otteluista, kahdella muulla vain yksi. Koska Viljami Marjomäellä ja Sami Saariaholla oli kyseisistä otteluista pari voittoa ja paras eräsuhde, Excel-kaavio tulkitsi heidät voittajiksi. Mutta mikä tärkeintä, nyt jo kaksinkertainen SM-mitalisti Olli sai kakkua koneeseensa, kuten Minna asian osuvasti ilmaisi.
|
Parikilpailun tulossatoa
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Copyright © Biljardiklubi Siimaseura ry.
|